filosofointia

Sorry, this is only in finnish this time! 

En haluais olla tylsä tai mitään, mutta huvittais nyt jakaa tää kaikkien lukijoiden (köh, teitä onkin monta) kanssa.
Ne jotka on yhtään filosofiaa opiskellu, tietää että monet filosofit on ottanut kantaa substanssi-ajatukseen - että meidän maailma koostuis jostain ns. itsestään olemassa olevasta, kaikesta muusta riippumattomasta aineesta (tästä aineesta, olevaisen perusolemuksesta, käytetään nimeä substanssi).
No, tänään filosofian tunnin jälkeen jäin sitten hieman pohtimaan, että jos mun pitäis nimetä joku perussubstanssi, niin mikä se olisi? Herakleitos ehdotti tulta, Demokristos atomeja ja Aristoteles nimesi substanssin yhdeksi olevaisen kategoriaksi.
Kun aloin miettimään asiaa oman maailmankatsomukseni kannalta, kallistuin enemmän atomiajattelun puoleen - toisaalta maailmassamme on niin paljon partikulaareja, että olisi vaikea uskoa kaiken takana olevan vain yksi aine, substanssi.
Loppujen lopuksi atomit kuitenkin (nykyisen tiedon mukaan) muodostavat materiaa, materia muodostaa, no, karkeasti sanottuna lähes kaiken.
Tämä materia muodostaa kokonaisuuden, joka sisältää planeetat, meidät ihmiset ja muut oliot tällä maapallolla ja muualla avaruudessa (mikäli sellaisia on). Kokonaisuus, jonka materia muodostaa, on lähes täydellinen - ainoa asia joka tuhoaa ja vääristää sitä on ihminen.
Ajatellaan, että ihmisyys koostuu materiasta sekä mielestä. Vaikka mieli on riippuvainen sen materiaalisesta perustasta, se on silti jossain määrin itsenäinen. Osittaisen irtautumisen materiasta vuoksi meillä on minuus ja identiteetti, jonka perusteella teemme vääriä valintoja, usein materian harmiksi - tuhoamme planeettaamme kuin termiitit puita, Voldemort vastustajiaan tai Hitler juutalaisia. Kaikella tällä on sama seuraus - viemme pohjan olemassaololtamme, ja lopulta päädymme tyhjään, materiattomaan todellisuuteen - kuolemaan.

Tällä väitteellä haluan sanoa, että entä jos elämämme onkin determinististä?Kuulostaa varmaan omituiselta, mutta haluan spekuloida. Haluan pohtia elämässämme olevia kausaalisuhteita jossain määrin deterministisellä tavalla - että kaikella olisi päämääränsä, että olemme olemassa ainoastaan jonkin päämäärän saavuttamiseksi.
Mutta kuten kaikkialla, saavuttaaksemme päämäärämme meidän täytyy käydä klassinen hyvä-paha -taistelu - mieli vastaan materia.

Eri asia on, uskonko oikeasti näihin väitteisiin. En tiedä, vielä.